Kuviteellisia tiloja - digitaalisia kollaaseja

Pirkko Siitari

Oliver Whiteheadin “Retouch”-sarjan teokset tuovat mieleen virtuaalimaailmat ja muistuttavat siitä, että havaisemme/koemme nykyisin useita erilaisia todellisuuksia. Tietokonepelien luomien tilojen tapaan on katsoja teosten tiloissa kulkijan roolissa. Me katsomme/käytämme tiloja ja annamme niille merkityksiä, ikäänkuin olisimme sisällä kyseisissä tiloissa. Myös 3D-animaation keinoin luoduissa elokuvissa ja tietokonepeleissä esineet kasvavat, häviävät, muuntuvat tai muuttavat väriään. Virtuaalimaailma näyttäytyy rajattomana. Harmittomilta tuntuvat jokapäiväiset esineet muuntuvat/taipuvat toisenlaisiin merkityksiin.

Urbaanit tilat, niihin liittyvä valta ja väkivalta, ovat usein olleet Oliver Whiteheadin teosten aiheina tai lähtökohtina. Hänen teoksissaan tilat eivät ole neutraaleja ja vain fyysisiä, vaan ne ovat ennen kaikkea koettuja, sosiaalisten verkostojen risteymiä; paikkoja jotka muovaavat meitä ja me niitä. Esimerkiksi "Visual Violence - A Guide to Living" - teoksessa vuodelta 1994 Whitehead pohti sitä kuinka erilaiset merkit ohjaavat käyttäymistämme ja kulkuamme kaupungeissa. Videoteoksessa "minds eye" 1999 junan ikkunasta vilahtelevat kerrostalot, alikulkukäytävät ja aidat graffitteineen luovat matkasta Espoosta Helsinkiin yllättävän urbaanin kokemuksen. Erilaiset esineet - erityisesti lelut - ovat myös olleet Whiteheadin kiinnostuksen kohteita. Esineiden merkityksistä Whitehead toteaa: "Näen ne todisteina mm. fetisismistä, muotoilusta, hedonismista, väkivallasta ja agressiosta. " Fuse-valokuvasarjassa vuodelta 2002 Whitehead kuvasi studiossa pitkällä valotusajalla mallia, joka piti käsissään mm. nukkea. Videoteoksessa "Melt Down" 1993 Whitehead kuvasi muovisen leikkisotilaan sulamisprosessin ja useissa teoksissaan hän on käyttänyt leikkiautoja.

Uudessa teossarjassaan 'Retouch' Whitehead jatkaa samojen elementtien parissa. Lelut tai niiden osat ja muut esineet on suurennettu moninkertaisiksi ja yhdistetty kuviin erilaisista kaupunkitiloista. Esimerkiksi hieman pelottavilta vaikuttavat läpikulkutilat ja toisaalta lepohetkiä tarjoavat penkit ovat Whiteheadin valitsemia paikkoja, joihin kummalliset leluveistokset sijoittuvat. Minatyyreistä on kasvanut monumentaalisia, ylisuuria julkisia veistoksia tai fantisia- tai scifimaailmoihin viittaavia mielikuvituksellisia olentoja. Osa esineistä peittää näkymän, taustasta saa vain viitteitä.

Esineen suuri koko ja epätarkkuus häiritsee katsojaa, joka yrittää tavoittaa sen takana olevan tilan - siinä kuitenkaan kokonaan onnistumatta. Yhdessä kuvassa kaupunkitila kuitenkin näyttäytyy sellaisenaan lukuunottamatta kuvan yli vedettyä siveltimen jälkeä. Whiteheadia kiinnostaa modernin arkkitehtuurin suojamekanismit alakulttuureja vastaan mm. metalliritilä estää graffittitaiteilijoita käyttämästä spraymaalia rakennnusten tai alikulkukäytävien seinissä.

Esineet, niiden koon dramaattinen muuttaminen ja paikoiltaan siirtäminen ovat teossarjan keskeisiä elementtejä. Taiteilijat ovat aina manipuloineet mittasuhteita luodakseen illuusioita. Tämä on myös Whiteheadin metodi. “Tarkoituksellisesti luodussa hallusinaatiossa asiat ilmenevät jonakin joka ei ole aivan mahdollinen. Kun esineiden kokoa ja muotoa muuttaa, voi se hämmentää aistejamme." Retouch-teoksien materiaalin keruuta on ohjannut sattuma ja intuitio, taiteilija on kuljeskellut ja keräillyt: "Kulkiessani kaduilla, olen törmännyt esineisiin, useinmiten rikonaisiin lelujen osiin, jotka ovat todennäköisesti pudonneet lapsilta ja moniin muihin esineisiin."

Esineiden ja tilojen yllättävillä yhdistelmillä taiteilija haluaa kiinnittää huomion niiden herättämiin erilaisiin mielleyhtymiin. "Käytän vertauskuvana `reflektiivistä paikaltaan siirtämistä` etsiessäni ambivalenttia aluetta lelujen ja hyödyllisen maailman välillä - lisään ja manipuloin löydettyjä esineitä kuvina toisiin `paikkoihin` tavoitteena luoda monia erilaisia mielleyhtymiä. Esimerkiksi: Mitä mietimme liikuessamme jokapäiväisiä reittejämme pitkin? Kun teemme jotakin joka ei liity siihen mitä mietimme tai kuvittelemme? Olemme kaiken aikaa jatkuvien sisäisten assosiaatiovirtojen armoilla: visuaalisten, äänien ja aistien, jotka ovat monimutkaisia määritellä. Jotkin niistä me muistamme ja jotkut siirrämme pois mielestämme. Näillä assosiaatiolla ei ole tekemistä sen kanssa mitä oikeastaan teemme. Tähän hillittömään assosiaatoiden virtaan olen halunnut johtaa huomion näissä teoksissa, ikään kuin olisi olemassa jotakin konkreettisen läsnäolon ja olemassaolon `välissä`.”

Oliver Whitethead opiskeli Lontoossa 1960-luvun lopulla. Jo opintojen aikana Whitehead käytti useita eri välineitä; hän piirsi, maalasi, valokuvasi, teki kollaaseita ja piti performansseja. Hän on myös yhdistänyt useita tekniikoita; videot, hiilipiirrokset ja valokuvat ovat sopineet samaan näyttelyyn. Opiskeluajoilta on peräisin myös kiinnostus mm. poptaiteeseen ja Claes Oldenburgin tuotantoon. Viitteitä tästä voi löytää samankaltaisesta mittasuhteilla leikkimisestä ja arkipäiväisten esineiden käyttämisestä.

Retouch-teoksissa Whitehead käyttämä digitaalinen kuvamanipulaatio vertautuu aikaisempiin tekniikoihin kuten kollaasiin ja maalaukseen. "1960-luvun lopulla- ennen tietokoneita - työskentelin erilaisten kollaasitekniikoiden parissa. Nykyisin on mahdollista työskennellä valokuvien kanssa ja se tuntuu minusta tutulta aikaisempiin kollaasitekniikoihin verrattuna.” “Maalaamisen ja digitaalisen kuvankäsittelyn vertaaminen on vaikeaa. Ne ovat samanlaisia mutta eri tavoin. Olen käyttänyt molempia välineitä. Tietokoneella työskentelyn mentaalinen vauhti tuntuu nopeammalta, kuitenkin maalaamisessa on toisenlainen spontaniteetti. Ne ovat erilaisia tapoja työskennellä ja tietokonetyöskentely on jotakin jota en ole ennen kokenut ja sen avulla syntyy erilaisia teoksia. Tieokoneessa on muistipankki, jota voi hyödyntää välittömästi.“

Whitehead kysyy teoksillaan mikä on todellista.“Retouch-teoksissa haluan kiinnittää huomion kokemiemme todellisuuksien ambivalentteihin luonteisiin. Yhdistämällä kaksi elementtiä todellisuuden kokemuksesta tulee epävarma.” Valokuva on jälki kun taas digitaalinen kuva on ikoni, jossa kuvan alkuperä ei ole itsestään selvä. Digitaalinen kollaasi on hyvä väline teoksille, jotka tutkivat useiden rinnakkaisten todellisuuksien merkityksiä, luonnetta ja olemassaoloa. Ja sitä aluetta, jossa fantasia ja todellisuus sekoittuvat ja missä mikä tahansa on todellista.

top